| YHDISTYKSEN
ESITTELY
Pirkanmaan Rauhanturvaajat
on Suomen Rauhanturvaajaliittoon kuuluva kaikkien
pirkanmaalaisten rauhanturvaajien oma yhdistys.
Pirkanmaan
Rauhanturvaajiin voivat liittyä kaikki
rauhanturvatehtäviin osallistuneet Suomen
kansalaiset. Pirkanmaan Rauhanturvaajat on Suomen
Rauhanturvaajaliiton toiseksi suurin paikallisyhdistys.
Meitä pirkanmaalaisia rauhanturvaajia on yli 500.
Jäsenenä pääset nauttimaan
monenmoisesta toiminnasta ja eduista, joista tarkemmin
alla.
Liity joukkoon mukavaan ja helpoiten sen teet
nettilomakkeellamme.
Tiedotus
Toiminnastamme tiedotetaan näiden sivujen
lisäksi jäsentiedotteessamme
Körmyssä, Rauhanturvaaja-lehdessä
(ilmestyy kuusi kertaa vuodessa) ja omalla
Yahoo-sähköpostilistalla.
Jäsenedut
ja jäsenmaksu
Suomen Rauhanturvaajaliiton jäsenedut näet
täältä.
PirmRT tukee taloudellisesti jäsentensä
osallistumista erilaisiin tapahtumiin ja tilaisuuksiin
esim. korvaamalla matkakorvauksia tai
osallistumismaksuja.
Yhdistyksen jäsenmaksu on
32 euroa vuodessa. Maksuun sisältyy Suomen
Rauhanturvaajaliiton jäsenmaksu (6 euroa) ja
Sinibaretti-lehden vuosikerta (17 euroa).
Rauhanturvatehtävissä liittymishetkellä palvelevien eli
toimialueella ensimmäistä kertaa yhdistykseen liittyviltä
jäseniltä (ns. toimialuejäsen) ei ensimmäisenä vuonna
peritä jäsenmaksua lainkaan.
Messi-illat
Talvikautena (syys-huhtikuu, pl
tammikuu) järjestetään messi-ilta
pääsääntöisesti kuukauden
ensimmäisenä keskiviikkona alkaen kello 19.30
Ravintola Suomalaisella Klubilla, Puutarhakatu 13,
Tampere. Ohjelmassa on yleensä tasokas
esitelmä, mutta rennossa ilmapiirissä.
Kesällä vietämme kerran tai pari
Terassiehtoon Tampereen keskustassa.

Pekka Visuri
esitelmöi messi-illassamme

Juha Vuorio ja
Libanon vuonna 2007
Vierailut
Vuosittain vierailemme monissa
erilaisissa kohteissa. Kohteet vaihtelevat, mutta
lähinnä vierailemme maanpuolustussektorin
kohteissa.
Ammuntaa
Yhdistyksen ampumavuorot:
Talvikautena loka-huhtikuu: Pohjois-Hämeen
Ampujien (P-HA) ilma-aserata, Peltokatu 16 D, 2 krs.
(PMK:n talo) Tiistaisin ja torstaisin kello 18 - 20.
Käytä ensisijaisesti torstain vuoroa. Sähköistetyt
taulunsiirtolaitteet (Rica). Myös ilmaolympia-rata.
Ilmakivääreitä ja -pistooleita sekä taulut saa radalla
lainaksi ilmaiseksi, jos et omista omaa asetta. Luodit
voi tuoda mukana tai ostaa radalta.
Osmonkallion ampumarata,
Ainonkatu 2, Tampere, väestönsuojan sisäänkäynti.
5.11.2009 - 30.4.2010 25 m pistoolirata torstaisin 17.00
- 19.00 (3 paikkaa), 19.00 - 20.30 (7 paikkaa)
perjantaisin 17.00 - 20.00 (3 paikkaa). Tule paikalle 10
minuuttia ennen erän alkua, jotta erät pääsevät alkamaan
ajallaan.
50 m pienoiskiväärirata
torstaisin 18.00 - 20.00 (6 paikkaa)
Omat aseet ja patruunat mukaan.
Osmonkadun sisäradan omistaa Tampereen kaupunki, jolta
reserviläiset ovat talvikaudeksi varanneet käyttövuoroja.
Ampumavuorot ovat yhteisiä Tampereen Reserviläisten ja
Tampereen Reserviupseerien kanssa. Sallittuja ovat
ainoastaan kaliiperin .22 aseet.
Kesäkautena:
Satakunnan Lennoston radoilla Pirkkalassa
tiistaisin:
25 m rata klo 1600 – 2000
150 m rata klo 1600 – 2000
300 m rata klo 1600 – 2000
(yhteiset vuorot Pirkanmaan Reservipiirien ja Upseerien
ampumayhdistyksen Pirkanmaan alaosaston kanssa)
Yhdistyksellä on myös
oma pistooli .22 cal Ruger, jota voi lainata em.
tapahtumissa.
Lisätiedot ampumavastaavalta.
Juhlia
Yhdistys
järjestää joka vuosi 29.5.
Kansainvälisen YK:n Rauhanturvaajien
päivän juhlan, , 24.10.
YK-päivän vieton ja 6.12.
Itsenäisyyspäivän juhlan.

Rauhanturvaajapäivän
rientoa Niinisalossa
Veteraanituki
(ent. Kotona ja Kaukana)
Veteraanitukitoiminnan
tavoitteena on tukea rauhanturvaajia ja heidän
perheitään, omaisiaan sekä
läheisiään ennen rauhanturvapalveluksen
alkua, palveluksen aikana ja sen jälkeen
yhdessä Puolustusvoimien kanssa.
Veteraanituki tarkoittaa
myös sotiemme veteraanien tukemista arkisissa
aherruksissaan. Veteraanitukeen voit soittaa kaikissa
asioissa. Puhelinnumero on 020 769 8111.
Maanpuolustuskoulutus
Pirkanmaalaiset rauhanturvaajat osallistuvat aktiivisesti
vapaaehtoiseen maanpuolustuskoulutukseen. Yhdistyksen jäsenet ovat jo
vuodesta 1997 lähtien toimineet asekäsittelyrastin kouluttajina ja
ammunnanvalvojina Satakunnan Lennostossa Pirkkalassa joka syksy
järjestettävässä Reserviläispäivässä.
Lisäksi yhdistyksen jäsenet ovat toimineet kouluttajina ja
ammunnanjohtajina ja suunnitelleet ja järjestäneet yli 20 MPK:n
kurssia yhteistyössä Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen Pirkanmaan
piirin kanssa. Kurssivalikoimaamme ovat sisältyneet mm.
Rauhanturvaajan kurssi, Jalkaväkiasekurssi, Ammunnanjohtajakurssi ja
lukuisia yksittäisiä rynnäkkökivääriammuntakursseja. Esim.
Jalkaväkiasekurssin olemme järjestäneet jo kuutena vuonna peräkkäin ja
se on ollut aina täynnä osallistujia. Kaikki järjestämämme kurssit
ovat saaneet hyvää palautetta ja olleet usein laatuaan ensimmäisiä
Pirkanmaan maanpuolustuspiirissä.
Muita maanpuolustusaktiviteetteja ovat olleet mm. MPK:n Nuorten
Leiripäivien koulutustoiminta Padasjoella ja tuomaritehtävät
kansainvälisissä sotilaspartiotaitokilpailuissa Ernassa ja Udria
Dessantissa Virossa. Koulutamme myös Pirkanmaan maakuntajoukkoja ase-
ja ammuntakoulutuksen osalta. Omaehtoinenkin osallistuminen MPK:n
kursseille on ollut aktiivista.
MPK:n kurssikalenteri ja tietojärjestelmä: www.mpky.fi.

Pirkanmaalaiset
rauhanturvaajat maaliosastossa Rauhanturvaajan kurssilla
Talkoita
Yhdistys
järjestää erilaisia talkoita pitkin
vuotta. Suurin osa talkoista on viime vuosina ollut
järjestyksenvalvontatehtäviä erilaisissa
yleisötilaisuuksissa. Osalla talkoista rahoitetaan
yhdistyksen toimintaa ja osa on
hyväntekeväisyystalkoita mm. sotaveteraanien
hyväksi.
Vapaaehtoinen
pelastuspalvelu
Suomen Rauhanturvaajaliitto
liittyi marraskuussa 2003 Vapaaehtoiseen
pelastuspalveluun VaPePaan. PirmRT:n jäsenet ovat jo
osallistuneet alueellaan useille etsintäkursseille
ja lukuisiin hälytyksiin. Vapepa-koulutuksia
järjestetään eri puolella Pirkanmaata
jatkuvasti, joten toimintaan voi tulla mukaan koska vaan.
Supaa
Saunailtoja ja briefingejä
järjestetään useita joka vuosi. Usein
yhdistys kustantaa paikalle juomaa ja purtavaa.
Lisäksi yhdistys tukee kuljetuskustannuksia
erilaisiin tapahtumiin.

Kostianvirran
Taistelujen "tst-radalla"
|