Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
     

SAUNOIMME TAMPEREEN KESKUSTASSA RENNOSTI

 

Talkoolaisten ja muiden yhteinen illanvietto järjestyi taas aivan Tampereen keskustaan. Paikan oli järjestänyt Petri Lammi. TeliaSoneran penthousessa sijainnut saunatila sai isännöidä myös istuvan hallituksen viimeistä kokousta ja uuden järjestäytymiskokousta. 

Järjestäytymiskokouksen antia oli muun muassa uuden alueen perustaminen eli nyt terävöimme etelä-Pirkanmaan aluetoiminnan kukoistukseen. Vastuualueen vetäjiksi nimettiin Timo Järvinen ja Riku Immonen. Uudeksi tarvikemyyjäksi valittiin Timo Kautonen. Järjestyksenvalvontavastaavaksi uusi hallitus nimesi Petri Lammin.

Jahka kokoukset oli kokoustettu oli aika heittää vapaalle. Sauna oli todella miellyttävä, ruokaa ja juomaa piisasi kylliksi - ähkyyn asti. 

Saunottelemisen jälkeen kovakuntoisimmat suuntasivat vielä kaupungin sykkeeseen.



Ulliksen keksimässä arvonnassa liki jokainen voitti