Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
    

SUKKELA SYYSKOKOUS

 

Yhdistyksen sääntömääräinen syyskokous pidettiin tällä erää viimeistä kertaa ravintola Laternassa. Talven ensimmäinen kunnon myräkkä karsi osallistujajoukkoa, mutta silti parikymmenpäinen sitkeä sakki sai tarvittavat päätökset aikaan.

Ennen kokousta puhemies Kinmo kertoi yhdistyksen lähiaikojen toiminnoista. Samaten Lauri Mykkänen oli saanut tuliaisia Kyprokselta; nimittäin tuomisinaan yhdistykselle lahjoitetun Kypros-opuksen.  

Itse syyskokous hyväksyi tulevan vuoden talousarvion ja toimintasuunnitelman. Samalla päätettiin nostaa jäsenmaksua kahdella eurolla kohonneiden kustannuksien vuoksi. Jäsenmaksu on pysynyt ennallaan koko 2000-luvun, joten korotuspaineita oli kerääntynytkin. Hallitus sai uutta verta, sillä uusina hallitukseen valittiin Vili Adamsson ja Jarl Andström. Istuva puheenjohtaja valittiin istumaan vielä tulevakin vuosi.  

 


Kokousta johti Timo Roivainen ja sihteerinä toimi Harri Vilkki