Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
    

HALLITTU ROTAATIO JOHTOPAIKOILLA  

Kimmo Wirén nousi yksimielisesti PirmRT:n tulevaksi puheenjohtajaksi yhdistyksen syyskokouksessa 3.11. ravintola Laternassa. Istuva puheenjohtaja Ilpo Komulainen oli jo aikaisemmin tänä vuonna ilmoittanut ettei jatkaisi kolmannelle kaudelle.
 
Yhdistyksen hallitus rotatoi voimakkaammin kuin aikoihin. Erovuoroisista jäsenistä vain Ulla-Liisa Kivelä asettui ehdolle. Ville Mäntysaari luopui hallituspaikastaan siirtyäkseen liiton järjestöpäälliköksi vuoden 2006 alusta. Myös puheenjohtajaksi valitun Wirénin hallituspaikalle tarvittiin täydennystä.
 
Hallituksen varsinaisiksi jäseniksi vuosiksi 2006-2007 valittiin yksimielisesti Ulla-Liisa Kivelä, Ilpo Komulainen, Jarmo Syvinki ja Riku Immonen. Vuodeksi 2006 hallitukseen valittiin Petri Lammi ja Janne Lindroos. Hallituksen varajäseniksi istuvat Tero Mäkinen ja Martti Sahi. Hallituksessa jatkavat vuoden 2006 Timo Järvinen ja Pekka Kytö. Syyskokous valitsi yksimielisesti sotaveteraani Edvin Toivosen yhdistyksen kunniajäseneksi. Edelleen syyskokous hyväksyi tulevan vuoden toimintasuunnitelman ja talousarvion.
 


Tuore kunniajäsen, sotaveteraani Edvin Toivonen (keskellä) kunniajäsenten Ari Määttäsen (vas.) Raimo Korpelan käteltävänä
 


 
Kimmo Wirén  ponnahti yksimielisesti PirmRT:n uudeksi puheenjohtajaksi.
 


 

Taloudenhoitaja Timo Järvinen (oik.) läjäytti valkokankaalle ensi vuoden talousarvion. Sihteeri Harri Vilkki (vas.) ja syyskokouksen nuijinut pj. Timo Roivainen tarkkaavaisina.

teksti ja kuvat: Kari Vilkko