Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
     

RAUHALLISTA KÄVELYÄ SORSUSSA

Veteraanien kansainvälinen rauhan päivän kävely järjestettiin Tampereella ensimmäisen kerran sunnuntaina 21. syyskuuta kello 12.
Sorsalammen ympäri käveli lähes sata tamperelaista. Kävely
suoritettiin yhtä aikaa 51 maassa ja samalla tehtiin tunnetuksi YK:n
rauhantyötä. Suomessa tapahtumapaikkakuntia oli yli 30.

Kunniakansalaisemme, sotiemme veteraanit, olivat haastaneet kaikki
tamperelaiset liikkumaan kanssaan tuona päivänä. Huomattavan suuri osa Tampereen osallistujista olikin veteraani-ikäisiä. Nuoriso oli
vastannut haasteeseen heikosti, vaikka syysilmakin oli kuulas ja
kirkas. Kaikki liikkujat palkittiin Veterans Walk For Peace
–pinssillä.

Etukäteistiedotusta tapahtumasta julistettiin ainakin Tamperelaisessa, Aamulehdessä, Tampereen Radiossa ja Radio 957:ssa, jossa oli Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry:n puheenjohtajan Kimmo Wirénin haastattelukin. Aamulehden maanantainumero käsitteli tapahtumaa peräti etusivullaan.
Tapahtuman alullepanija oli Maailman veteraanijärjestö (World Veterans Federation). Tapahtuman suojelijana oli presidentti Mauno Koivisto.

Tapahtuman järjestivät valtakunnallisesti Sotainvalidien Veljesliitto,
Suomen Sotaveteraaniliitto, Rintamaveteraaniliitto, Rintamanaisten
Liitto sekä Suomen Rauhanturvaajaliitto. Tampereen järjestelyistä
vastasivat Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry. Kävelystä on tarkoitus tehdä jokavuotinen
perinne.



                              


Kävelyä suosi myös syksyn kaunein päivä

Teksti ja kuva:
Ilpo Komulainen