Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
     

KEVÄTTÄ KANGASALLA

Yhdistyksen junailema yhteinen vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen illanvietto järjestettiin taas Sillanpäässä toukokuun lopussa. Paikalla ehti parikymmentä osallistujaa. Tampereen Seudun Reserviläisnaisten, Tampereen Reserviläisten ja Pirkanmaan Rauhanturvaajien illanvietossa oli ajatuksena tutustua toisiimme ja eri toimintoihimme.

Paikalla oli myös Pirkanmaan MPK:n piiripäällikkö Seppo Korkeila, joka alusti uudistuvasta maanpuolustuskoulutuksesta. Informatiivisessa paketissaan Seppo kuvaili missä nyt mennään ja mitä tulevaisuus pitää sisällään.
Viihdettäkään ei unohdettu, sillä Kimmo Wirén piti pienen messivisan. Lisäksi tottakai saunoteltiin ja syötiin yllin kyllin. 


Seppo Korkeila ja uudistuva maanpuolustuskoulutus