Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
    

PALJON PUHETTA EUROOPASTA

 

Syksyn ensimmäinen messi-ilta piti sisällään paljon puhetta Euroopasta. Vieraaksemme saapunut Matti Salonen aloitti keskustelut maailman eripuolilla olevista kriiseistä tällä hetkellä ja miten ne vaikuttavat Eurooppaan ja Suomeen. Miten esimerkiksi EU yrittää pitää puoliaan ja miksi. Miksi taasen EU:n päätökset tai päättämättä jättämiset heijastuvat Suomen turvallisuuteen tai talouteen.

Kolmetuntiseksi venähtänyt messi-ilta antoi kutkuttavia lisätietoja sinänsä tutuista kriiseistä ja poliittisista kuvioista. Illan vieraamme Salonenkin sai puheidensa mukaan ”asiantuntevalta” yleisöltä paljon uutta informaatiota.

Mielenkiintoisen tilaisuuden jälkeen Mattia muistettiin Suomen Rauhanturvaajaliiton t-paidalla.


Salosen Matti haastoi kuulijansa miettimään kriisejä ja ratkaisuja eurooppalaiselta ja suomalaiselta kantilta.