Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
    
   

Merkkipäivää vietettiin läyhyissä lavasteissa

RT-PÄIVÄ NIINISALOSSA

Kankaanpään ja Pirkanmaan RT-yhdistykset kutsuivat kaikkiaan kahdeksaa lähiyhdistystä viettämään kansainvälisen rauhanturvaajapäivän alusviikonloppua Niinisalon maisemiin. Kutsuun vastasivat Kanta-Hämeen, Helsingin, HOWry:n ja Vammalan faitterit. Kaikkiaan paikalle saapui liki 40 fasua ja fasutarta. Pirkanmaan kyyditys lähti Keskustorilta ja parin poiminnan sekä kaupassa käynnin jälkeen saavuimme perille Camp Presidentiin. Melkein kaikille paikka oli ennestään tuntematon. Pressakämppi on ns. mallipose Niinisalossa, jossa järjestettiin paljon koulutustilaisuuksien tapahtumia. Nyttemmin paikka toimii lähinnä edustussaunana. Tämähän sopi vaitereille mitä parhaiten.

Viikonloppu oli pakattu täyteen ohjelmaa. Heti alkupuheiden jälkeen osallistujat aloittivat tehtäväradan paperin ja lyijykynän kera. Toinen toistaan kummallisimpiin kysymyksiin vastaten turaajat etenivät rastilta toiselle. Radan olivat laatineet Kari A. Koivisto, Juha KKK ja Roiske Roivainen.

Radalta suoritumisen jälkeen luvassa oli Vesa Savelan briiffi tämän hetkiseen tilanteeseen suomalaisen rauhanturvaajakentässä. Infoähkyn jälkeen oli aikaa saunoa, pihvitellä ja makkaroida kuin alhaalla ikään. Sapuskaa riitti kaikkiin mahoihin kylliksi.

Iltaohjelman taasen juonsi kaikkien rauhanturvaajien oma ikoni tai idoli Risto Hämäläinen. Hän puksutti musiikkia omasta päästään ja iPodin kautta pitkälle aamuyöhön. Nähtiinpä yleisössä myös komeita, liki travoltamaisia tanssisuorituksiakin.

Sunnuntaiaamun sarastaessa aamupala oli katettu ja sitäkin oli tarjolla yllin kyllin. Kotimatkaamisen jo häämöttäessä luvattiin järjestää samanlainen tilaisuus myös ensi vuonna - toivottavasti vielä samassa paikassa.

 


Läyhy miljöö: mallipose Camp President



Väki kummastelee kysymyksiä kynät kovina Foto: Martti Tikka


Hämis kuuntelee Ulliksen toiveen