|
Etelä-Pirkanmaan messi-illassa
todettiin, että
TOIJALAN TAKANA ON JOTAIN
Vuosi
2009 pääsi vauhtiin, kun vihdosta viimein saatiin
Etelä-Pirkanmaalle messi-ilta. Paikaksi
valikoitui Päivölän kansanopisto. Tammikuun
viimeisenä päivänä klo 12 Länskän bussi
liikahti Tampereen Keskustorilta kohti syvää
Etelää. Vanhan
Helsingin tien varrelta poimittiin
osallistujia kyytiin kunnes saavuimme
Päivölä Campin pihaan, jossa odottikin jo
Mäntän alueen turaajia.
Ensiksi
raijasimme kimpsut ja kampsut
saunaosastolle,
jossa oli hyvä hetki tehdä pikkuinen esittelykierros.
Siinai, Kypros,
Lähi-itä, Balkan ja NBG
vilahtelivat keikoista puhuttaessa.
Tutustumisen
jälkeen
suuntasimme illan tieto-osuuteen,
eli Opistolla olevaan Mannerheim-näyttelyyn. Siellä
vastassa olikin
ilopillerinen emäntä Raija
Järveläinen, joka kertoili aluksi niin
näyttelystä
kuin Päivölästä
itsestään.
Näyttelyssä oli
paljon mielenkiintoista
Mannerheim-kokoelma on kirjastonhoitaja
Olavi Liukkosen
omistama, Suomen Marsalkka Mannerheimin
elämää, hänen sukuaan ja
Mannerheim-ristin ritareita koskeva näyttely. Kokoelmassa
esillä kirjoja,
lehtiä, raportteja, videoita, ääninauhoja,
mitaleita, kuvia, postimerkkejä ym.
esineistöä yli 7000 nimikettä. Raijan
ohjaamana elimme Marskin elämää vaiheittain
läpi, ja kyllä toden totta oli mielenkiintoista.
Eikä siinä
vielä kaikki. Marski-näyttelyn
lisäksi saimme
tutustua maanpuolustuksen perinnehuoneeseen, jossa
oli nähtävillä
Valkeakosken-Sääksmäen
sotiemme veteraanien keräämää
esineistöä. Näyttely kertoo
pääosin Valkeakosken
ja Sääksmäen miesten ja naisten
osallistumisesta maanpuolustustehtäviin. Olipa
esillä jopa Krimin sodan mitali!
Ennen
saunalle siirtymistä
puheenjohtaja Riku luovutti
emännälle viimeisen Sinibarettilehden ja PirmRT:n
avainten
hallintajärjestelmän.
Ja sit briiffattiin
Briiffarissa
oli jo sauna kuuma, mutta
takkaan piti vielä
saada tuli. Ekalla tikulla sekin syttyi. Makkarain kuumetessa takassa
pystyi
vaitteri viilentymään uima-altaassa tai sitten
hörppien operatiivisia kylmiä
juomia. Samalla muisteltiin ja vaihdettiin reissukokemuksia perin
rakentavassa
hengessä ja volyymilla.
Mukavan
messi-illan
päätteeksi bussi palasi liki samoja
jälkiä pitkin lähtöpaikkaansa.
|