Propaganda,
informaatiosodankäynti ja nykyisin tiedottaminen
kuuluu jokaisen konfliktin osa-alueisiin. Vieraaksemme saapunut Pekka
Visuri
esitti kylmiä tosiasioita miten propagandaa
käytetään nykyisin hyödyksi.
Esimerkkeinä hänellä oli Persianlahden sota,
Irakin sota ja tuorein
kouluesimerkki Libanonin sodasta vuodelta 2006.
Suosittuja
propagandatekniikan keinoja ovat väärien uutisten
välittäminen tai puolitotuuksien
välittäminen, missä osa asiaan
liittyvistä
seikoista jätetään kertomatta tai
painotetaan väärin.
Persianlahden sodan aikana
Yhdysvaltojen
propagandaan oli valjastettu uutiskanava CNN, joka välitti
kuvia sodan
alkamisesta reaaliaikaan parhaalta näköalapaikalta.
Sota aloitettiin television
katselun prime time –aikaan.
Visurin
esitelmää oli kerääntynyt
kuulemaan kolmisenkymmentä kuulijaa
myös
reserviläisjärjestöistä. Yhdistys
muisti esitelmöitsijää t-paidalla,
rt-avaimenperillä ja -tarroilla. Kuulimme lisäksi
lyhyen infon Pekan uudesta
kirjasta ”Suomen sota 1808-1809”.
Tähän aiheeseen palaamme syksyllä.