Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
     

ILMAVOIMAT MUKAAN KRIISINHALLINTAAN

Rauhanturvaajien messi-illassa maaliskuussa esitelmöinyt kenrlt Heikki Lyytinen kertoi miten Ilmavoimat tulee osallistumaan vastaisuudessa kansainvälisiin sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin. Lyytinen on Ilmavoimien edellinen komentaja ja faitteri itsekin.

Edellisessä ja nyt valmistuneessa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa on määritelty myös Meri- ja Ilmavoimille kansainvälisiä tehtäviä. Ilmavoimat ovat jo muutaman vuoden ajan kehittänyt toimintojaan mahdollisia kansainvälisiä tehtäviä varten esimerkiksi osallistumalla ja järjestämällä kansainvälisiä harjoituksia. Nyt käsillä on TACEVAL-vaihe eli Naton arviointi Ilmavoimiemme kyvystä. Väliaikatiedot kertovat että tähän asti Suomi on kerännyt näissä huippupisteet.

Suomalaisia Hornetteja voitaisiin lähettää operaatioon valvomaan esimerkiksi lentokieltoalueita. Lentokoneiden määrä olisi 4+2 ja henkilöstöä noin pari sataa. Parvi ja henkilöstö tukeutuisi kriisialueella olevaan tukikohtaan. Rahaakin siihen vaaditaan, mutta Lyytinen arvioi lento-operaation rahoituksen tulevan lisäbudjetista, joten se ei söisi resursseja nykyiseltä kriisinhallintatoiminnalta.

Perin mielenkiintoisen esitelmän jälkeen puheenjohtaja Riku Immonen ojensi Heikki Lyytiselle Rauhanturvaaja-standaarin. Lisäksi jaettiin huomionsoituksia seuraavasti: pohjoismainen pronssiset ansiomitalit Matti Helimäelle ja Juha Vuoriolle, liiton hopeiset ansiomerkit Vili Adamssonille, Janne Pölläselle ja Reino Sorrille.  

Ilta jatkui vielä sääntömääräisellä kokouksella, jonka puheenjohtajana toimi Ville Mäntysaari ja sihteerinä Teemu Salonen. Kokous hyväksyi viime vuoden toimintakertomuksen, mutta tiliasiat päätettiin jättää hyväksyttäväksi 1.4. kello 19:30 pidettävässä ylimääräisessä kokouksessa.

Heikki Lyytiselle luovutettiin Rauhanturvaaja-standaari.


Puheenjohtaja Immonen luovutti huomionosoituksia ansiotuneille yhdistyksemme jäsenille.