Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
    
    LIITTOKOKOUS TAMPEREELLA TEKI HISTORIAA

Pirkanmaan Rauhanturvaajat järjestivät Sinibarettiliiton kevätkokouksen 19.3. hotelli Victoriassa. Kokousviikonloppu aloitettiin lauantaina puolilta päivin lipunnostolla Tullintorilla. Timo Mäkisen käskyttämän lipunnoston jälkeen kenttähartauden piti Esa Eerola. Hänen hartaussanat viestittivät rauhanturvaajien olevan myös lähimmäisiä mitä isoimmalla ällällä. Kokoukseen osallistumattomille oli järjestetty opastettu tutustuminen hiljan restauroituun Raatihuoneelle, jossa Tampereen kaupungin edustajalle Ari Järvelälle luovutettiin Liiton standaari.

Kokouksen esityslistalla oli myös liiton nimen ajanmukaistaminen Suomen Rauhanturvaajaliitoksi. Kokousväki oli nimenmuutoksen kannalla yksimielisesti. Kokouksen jälkeen oli aikaa saunoa, kunnes juhlasaliin kokoontui 120 rauhanturvaajaveteraania ympäri Suomen.

Tampereen kansalaisjuhlatoimikunnan puheenjohtaja Matti J. Mäkelä tervehti kokousvieraita lämpimin sanoin. Illan juhlapuhuja eversti Markku Aherto piti nykyistä kriisinhallintajoukkojen koostumusta hyvänä, sillä mukana on niin kielitaitoisia nuoria valmiusjoukkokoulutuksen saaneita kavereita täydennettynä ammattitaitoisilla reserviläisillä.

Palkitsemisissa huomioitiin myös järjestävän seuran jäseniäkin, sillä Kari Vilkolle että Kimmolle myönnettiin Liiton Pohjoismainen pronssinen ansiomitali. Risto Hämäläisen juontama ilta päättyi kahden faitterin, Makke Reingoldtin ja Seppo Väisäsen, rempseisiin laulelmiin

kuvat: Kari Vilkko

 

Hämis juontaa ja Ilpo myhäilee