|
|
|
KäiväräGallerian
haastattelutuokiossa on jäsenemme Vesa Savela.
Yhdistyksen riennoissa Veskua näkee oikeastaan aina kuin
muilta pesteiltään vaan
ennättää.
Minkäslainen
rt-tausta sulla on? Missä kaikkialla olet palvellut?
Miksi
alkujaan edes hait joukkoihin?
II/97 Opsin Topiksi Makedoniaan 16kk; ensin 4kk pohjoismaisessa
pataljoonassa , josta UNPREDEP HQ:hun
Vuoden 2001 lopulla "rosvona" SFOR / CIMIC, kun komppaniaa
vahvennettiin ja sieltä ISAF:n alkaessa
kättä pystyyn vapaaehtoisuuden merkiksi ja
tammikuussa 2002 Kabuliin, jossa vierähti vapunaattoon 2003.
Hetki normaalielämän yrittämistä,
mutta kun työpaikka kaatui alta, niin soitto Niinisaloon ja
2005 syksyllä Kosovoon aloittamaan LMT-konseptia.
Tämän reissun jälkeen PvKvK:lle
sopimussotilaaksi vuodeksi 2006 ja sitten 2007-2008 esrikuntaupseerina
Afrikan länsirannikolla Liberiassa UNMIL:ssa.
Tältä reissulta varusteita
Säkylään palauttaessa saivat houkuteltua
töihin PORPR:n operaatiokeskukseen, joka toimii "point of
contactina" operaatioiden suuntaan, eli taas ollaan maastopuvussa...
Näitten lisäksi olen ollut erilaisissa rooleissa
apukouluttajana rotaatiokoulutuksissa ja sotilastarkkailijakursseilla
varmaankin vähän toistakymmentä kertaa. RT-hommat on ollut jonkinlainen haave jo pienestä
pitäen. Silloin 96-97 ikä ja
elämäntilanne mahdollistivat hakeutumisen, joten ei
muuta, kuin paperit sisään...
Mikä
näissä reissuissa oli parasta? Mitkä
hyvät asiat jäivät
erityisesti
mieleen? Mikä reissuissa oli paskinta?
Olen varmaankin ollut hiukkasen onnekas näillä
reissuilla, niin palveluspaikkojen kuin tehtävienkin suhteen.
Makedonian "tulihelvetissä" sain palvella kulttuurien
sekamelskassa Skopjen esikunnassa ja körmykin oli Skopjen
keskustassa.
Sitten lyhyen Bosnian käynnin jälkeen operaation
aloitukseen Afganistaniin, joka oli erittäin antoisa ja
opettavainenkin kokemus. Siellä tehtiin todella
pitkää päivää, kun valoisa
aika käytettiin vastuualueen opetteluun, yhteyksien luomiseen
jne ja illat meni omia elinolosuhteita rakentaessa.
Kosovossa pääsin taas aloittamaan ja "rakentamaan"
jotain uutta, kun Liaison and Monitoring Team -toiminta alkoi.
Afrikan reissu Liberiaan sitten poikkesi kaikista
edellämainituista. Toimintaympäristö;
ihmiset, ilmasto monsuunisateineen, ja YK:n byrokratia pitivät
huolen, ettei tullut aika pitkäksi, vaikka useamman kuukauden
olinkin ainoa suomalainen operaatiossa.
Reissuista on jäänyt paljon pieniä hienoja
muistoja. Voisi varmaan sanoa, että pieni osa itseä
on jäänyt kuhunkin paikkaan. Skopje alkoi jo melkein
tuntua kodilta ja ensimmäisenä operaationani kaikki
oli niin uutta ja ihmeellistä. Bosniassa, Afganistanissa ja
Kosovossa taas työnä oli tavata ihmisiä ja
luoda sekä ylläpitää kontakteja.
Tätä kautta maan, ja erityisesti ihmisten
tilanteeseen pääsi varsin hyvin
sisään. Tämä luonnollisesti
vaikutti myös siihen, miten itse tilanteen koki.
Näistä Afganistan oli ehdottomasti "koskettavin"
operaatio. Kun sinne mentiin, Kabulissa oli todella selvästi
näkyvissä 25 vuoden sotimisen jäljet - niin
infrastruktuurissa kuin ihmisissäkin. Ihmiset osoittautuivat
erittäin vieraanvaraisiksi köyhyydestä
huolimatta ja välillä meinasi ruveta korvia
punoittamaan kaikista niistä ylisanoista joilla meitä
kiiteltiin. Meidän piikkiin laitettiin niin sodan
päättyminen, kuin sateiden tulokin viiden vuoden
kuivuuden jälkeen...
Liberia sitten oli aivan oma lukunsa. Omituinen vastakohtaisuuksien maa
ja näin Eurooppalaisittain ajatellen ihmisillä
kummallinen elämänasenne... Tästä
pitäisi kirjoittaa kirjasarja jos sitä haluaisi
yrittää kuvailla, kun vuoden siellä olon
jälkeenkin joka päivä tuli uusia
hämmästyksen aiheita...
Mikä sitten reissuissa "paskinta"... Tää on
aika paha. Kyllähän se "...tutus
käyrä" on ollut korkealla aina aika ajoin itse
kussakin paikassa, mutta en oikein osaa nostaa mitään
erityistä ylitse muiden. Osaltaan varmasti aika kultaa
muistot, mutta kuten jo aiemmin mainitsin, olen ollut ehkä
onnekas. Olen ehdottomasti viihtynyt kaikissa operaatioissa,
eikä mitään todella
ikävää ole onneksi kohdalle osunut.
Jos
sinulla olisi valta, niin miten kehittäisit
rauhanturvaajiksi haluavien testejä ja kotiin paluuta?
Tämä suomalainen
järjestelmähän on toiminut kaiketi varsin
hyvin. Jatkuvastihan on puhuttu ja edelleen puhutaan Suomesta
rauhanturvaamisen suurmaana. Nykyäänhän
joukkoja tulee suuria määriä jostain aivan
muualta kuin meiltä ja esim YK:n rauhanturvaamisen suurmaita
ovat mm. Intia, Pakistan, Bangladesh, Nigeria... Tämä
suurvalta-asema on kaiketi aikoinaan saavutettu sillä,
että siellä on ollut
elämänkokemusta keränneitä
hyvällä asenteella varustettuja siviilin
ammattilaisia sotilaiden mukana, sekä toimivalla
rotaatiojärjestelmällä, jossa koko ajan on
ollut "mestari - kisälli" asetelma. NATO:n / EU:n operaatiot
ovat osaltaan muuttaneet joukoille asetettavia vaatimuksia, mutta oma
mielipiteeni on, että edelleen likipitäen jokaisessa
porukassa olisi hyvä olla mukana jonkinlainen osuus
näitä vanhoja faittereita. Toinen
tärkeä seikka on, että johtajilla
pitäisi edelleen olla jonkinlainen
ikäräjä- / kokemusvaatimus, kuten ennen oli,
(res upseerin piti olla vähintään 25-v.)
Tämä korostuu sitä enemmän,
mitä itsenäisemmästä
tehtävästä on kyse. Esimerkkinä
vaikkapa Afganistanin MOT ryhmät, jotka saattavat
tehdä viikon partioretkiä jossain tiettömien
taipaleiden takana...
Tuo rt/kriha-tehtäviin halukkaiden testaaminen on
mielenkiintoinen kysymys. Resurssit eivät varmastikaan
riitä mihinkään kaikkien halukkaiden
psykologisiin testeihin, joten suurin piirtein
nykyisellään varmaan täytyy edelleen jatkaa.
Hyvät ideat ovat kylläkin varmasti tervetulleita.
Lisäksi haluaisin lainata tässä joskus
kuulemaani lausahdusta, että "kokin ensisijainen
pätevyysvaatimus tulisi olla jokin muu, kuin cooperin testin
tulos". En missään tapauksessa halua
vähätellä fyysisen kunnon
merkitystä ja olen ensimmäisenä
myöntämässä, että kuka
tahansa meistä suorituu
tehtävistään paremmin, jos on fyysisesti
hyvässä kunnossa.
Kotiutumiseen liittyen nyt on Tshadin porukan kanssa
päänavaus tehty ja
ymmärtääkseni ensi reaktiot ja kokemukset
olivat positiivisia. Tästä tilaisuudesta on nyt
tehtävä hyvä "lessons learned" ja seuraava
tilaisuus näiden kokemusten pohjalta. Mielestäni
tämän kaltainen kotiutumistilaisuus on hyvä
ajatus. Ihmiset ovat tietysti yksilöinä erilaisia ja
jotkut pitävät varmasti tätä
turhana, mutta maailma muuttuu. Viimeisen reilun parin vuoden aikana on
ollut tapauksia, joiden käsitteleminen porukalla on ollut
ehdottoman tärkeää. Kun porukan
kokoontuminen reissun jälkeen on automaatio ja "palvelusta",
niin itse tilaisuus voidaan varmasti osittain muokata tarpeen mukaan.
Miten
reissut muuttivat sinua persoonana vai muuttivatko? Ajatteletko
maailmasta
kokemuksien jälkeen erilailla nyt kuin aiemmin?
Ei reissussa muutu - kaverit Suomessa muuttuu! :-) Varmasti olen
muuttunut näiden reissujen myötä, mutta
toivon ja uskon, että muutos on ollut
pääosin positiiviseen suuntaan. Maailmankuva on
varmasti laajentunut ja ehkä omat murheet on "pienentyneet",
kun nyt osaa asettaa asioita hieman paremmin mittasuhteisiin.
|
