|
Pirkanmaan Rauhanturvaajien pitkäaikainen jäsen Pekka Kytö täyttää
syyskuun lopussa pyöreät 60 vuotta. Torniossa syntyneen ja Rovaniemellä vaikuttaneen Pekan
sai hakeutumaan Kyprokselle isoveljen alueelta lähettämä kortti. Heti kun Kokkolassa
Pohjanmaan Ilmatorjuntapatteristossa armeijapalvelus päättyi oli mies jo menossa kohti
Saarta. Siellä hän toimi aluksi vartiojääkärinä ja sittemmin aliupseerimessin messimiehenä.
Pekka on myös hallituksen jäsen
Ennen opiskelujaan kylmälaitealalle Pekka Kytö ehti viettää
elämästään viisi vuotta Ruotsissa Saab:in tehtaalla. Vuonna 1978 ensi kertaa Pirkanmaan
Sinibaretteihin liittynyt Pekka harrastaa barettitouhun lisäksi karaokea. Nyt Pirkkalassa
asuvan Pekan omat lapset ovat jo maailmalla, tosin eivät kovin kaukana. Tytär ja poika
asuvat myös Pirkkalassa ja poika jopa samassa talossa.
|