|
Pirkanmaalainen rauhanturvaaja Raimo Korpela syntyi Urjalassa.
Tampereella käydyn kauppakoulun jälkeen hän suoritti varusmiespalveluksensa
toimistoaliupseerina Turun kasarmilla 1964-65. Hyvin nopeasti varusmiespalveluksensa
päätyttyä 1965 hän tuli valituksi YKSP:een Kyprokselle, mikä ”urjalalaispojalle” oli
siihen aikaan todella harvinaista. Korpela palveli kaksi mandaattia Kyproksella Kykko
Campissa mm. autonkuljettajana, toimistotehtävissä ja varusvarastonhoitajana kotiutuen
vuonna 1966.
Rami on yhdistyksemme kunniajäsen
Reservin sotilasarvoltaan Korpela on vääpeli. Vuonna 1970
perustamansa Hämeen Kate Oy:n toimitusjohtajana Korpela edelleenkin toimii. Pälkäneen
Kostianvirran leirintäalueen yrittäjänä Raimo on toiminut vuodesta 1973 lähtien.
PirmRT:ssa Korpelalla on vakuuttava ura mm. varapuheenjohtajana,
puheenjohtajana (1986-90) ynnä parisenkymmentä vuotta hallituksessa. Yhdistyksen
kunniajäsen Korpela on ollut vuodesta 2000. Korpelan puheenjohtajuuskauden kokokohtia
olivat mm. hänen junailemansa mittavat filmiavustustehtävät Talvisota, Ystävät
ja Toverit ja Kiljusen herrasväki –elokuvissa sekä Metsolat tv-sarjassa.
Nykyisin Korpela toimii aktiivisesti yhdistyksen seniorijaoksessa, jota oli itse
aktiivisesti perustamassa. Kostianvirran leirintäalueelle Rami on toivottanut barettiväen
aina lämpimästi tervetulleeksi, mistä PirmRT:n jäsenet haluavat lausua isot kiitokset.
Leirintäalueella baretit saunovatkin usein ja joka kesä kokoonnutaan Kostianvirran
Taistelujen merkeissä.
Rt-yhdistystoiminnan lisäksi Korpelan harrastuksiin kuuluu urheilu
eri muodoissa, matkailu ja LC-toiminta.
Raimo Korpelalle on myönnetty UNFICYP-mitalin lisäksi mm. Suomen
Leijonan Ritarikunnan Ansioristi, SSBL:n Ansioristi, Pohjoismainen pronssinen
sinibarettiansiomitali, Suomen Yrittäjien kultainen ansioristi, Suomen Liikuntakulttuurin
ansioristi sekä tuoreimpana Kattomestarit –arvonimi v.2004.
|