| |
|
ITSENÄISYYSPÄIVÄ LIIKUTTI SATAA
Yhdistyksemme
Itsenäisyyspäivän tapahtumat saivat liikkeelle satakunta
jäsentämme. Noin neljäsosa siis koko jäsenistöstä osallistui
aamupäivällä Tampereen varuskunnan järjestämään marssiin ja
muistotilaisuuteen Kalevankankaalle. Siellä laskimme
perinteisesti seppeleen sankarihaudalle.
Omaan pääjuhlaamme Laternaan
kerääntyi yli 80 osallistujaa, joten sali oli käydä ahtaaksi.
Varsinkin yhdistyksen nuorin polvi oli liikkeellä suurena
joukkona.
Avauspuheenvuorossa
puheenjohtaja luotasi kohta vietettyä rauhanturvaamisen
juhlavuotta eri kanteilta. Samalla nostimme holipompeli-maljan
Isänmaallemme. Juhlavieraanamme oli Pekka Visuri ja aiheeksi
hän oli valinnut ”kylmästä sodasta uuteen maailmaan?” Esitys
perustui löyhästi juuri ilmestyneeseen kirjaansa.
Mitalisadetta ja jämiä
Juhlassa palkittiin myös
kunnostautuneita jäseniä ja yhteistyötahoja. Korkein
huomionosoitus Suomen valkoisen ruusun ritarikunnan I
lk:n mitalin kultaristein ripustettiin Timo Roivaisen rintaan.
Seppo Luiro puolestaan vastaanotti 2 lk:n
Rauhanturvaajaristin. Liiton Pohjoismainen pronssinen
ansiomitali kaunistaa nyt Edvin Toivosen, Ismo Syrjälän ja
Pekka Visurin rintamusta. Vuoden pirkanmaalainen
rauhanturvaaja on Matti Vesisenaho ja Pekka Kytö puolestaan
kruunattiin vuoden senioriksi. Lisäksi Itsenäisyyspäivänä Pirkanmaan
rauhanturvaaja ja Ilmavoimien komentaja Heikki Lyytinen
ylennettiin kenraaliluutnantiksi.

Kenttähartaus Kalevankankaalla (kuva: Lauri Mykkänen) |

Pekka Visuri piti taas mielenkiintoisen multimediaesitelmän (kuva:
Kari Vilkko)

Soittajia, maailmamestari, toimittajia ja yhteistyötahoja (Kuva:
Juha Kurkikangas)
Laternan juhlinnan jälkeen väki siirtyi Keskustorille seuraamaan ilotulitusta ja
kaupungin muihin ravintoloihin ravitsemaan kupuja. Kokoontumispaikkana Laternan
jätämme toistaiseksi; ensi vuonna juhlimme Suomalaisella Klubilla. |