Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
    
    ITSENÄISYYSPÄIVÄ PIRKANMAALLA

Pirkanmaan faitterit julistivat Itsenäisyyspäivää varsin perinteiseen malliin. Päivä alkoi kokoontumisella Tammelantorilla Talvisodan muistomerkillä. Sieltä barettipäät marssivat Kalevankankaan sankarihaudalle.

Muistotilaisuuden jälkeen yli kolmekymmenpäinen rauhanturvaajaosasto marssi muiden maanpuolustusjärjestöjen kanssa tamperelaisessa Itsenäisyyspäivän marssissa Kalevan kirkolle.

Marssiponnistuksen jälkeen henkeä vedettiin muutaman lämpimän juoman kera Pickwick-pubissa, jossa määriteltiin suuntima kohti omaa juhlaamme.

Ravintola Laternassa juhlapuheen piti jäsenemme ja monien missioiden rauhanturvaajapappi Juha Vuorio. Hänen sanansa kolahtivat yleisöön kuten käsi rynkyn lippaaseen.

Tänä vuonna PirmRT muisti niin ansioituneita jäseniään kuin yhteistyökumppaneitakin sangen hövelisti. Tärkeimpiä palkittavia olivat Vuoden pirkanmaalainen rauhanturvaaja Esa Siltanen, vuoden seniori Jarl Andström. Juhlapäivänä lisäksi Timo Roivaiselle myönnettiin Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein.

 



Juhlatilaisuus Laternassa veti liki 60 henkeä viettämään Itsenäisyyspäivää


 Tammelantorilla kokoonnuttiin marssia varten


"Monet kerrat ulkomailla palvellessani tuli mieleen se, kuinka hieno maa Suomi on", sanoi Juha Vuorio


Muistettuja tahoja vasemmalta: Matti Soini (HämSlE), Juha-Pekka Pystynen (SatLsto), Ismo Hämäläinen (HOWry) ja Henna Hopia (TaKoRU)

kuvat: Kari Vilkko