|
Kosovoon kevätrotaatiossa lähtenyt Ilari Sorsa liittyi Pirkanmaan Rauhanturvaajiin
lähes saman tien kun alueelle pääsi. Hän onkin yksi tänä vuonna liittyneistä
toimialuejäsenistämme. Ilari ehti palvella rauhanturvajoukossa kolmisen kuukautta
kunnes virka-aikana sattunut haaveri katkaisi hänen ensimmäisen rt-reissunsa.
Rakentajajoukkueessa palvelleelta Ilarilta vääntyi nilkka ja murtui kolmesta
kohtaa värikuulasodan melskeessä. Onneksi paikalla ollut medicin porukka otti
heti ohjat käsiinsä ja ensihoidon jälkeen hänet kiikutettiin amerikkalaisten
hoteisiin tarkempia tutkimuksia varten.
Seuraavana päivänä hän oli jo matkalla Suomeen ja Tampereelle, jossa lopullinen
hoito eli leikkaus ja raudotus sitten tapahtuikin.
Kesken Ilarin toipilaiskiireiden PIRMRT:n "valtuuskunta" eli tässä tapauksessa Kari
Vilkko (kotona ja kaukana -vastaava) ja varapuheenjohtaja Kimmo Wirén tekivät
tervehdyskäynnin hänen luokseen tuoden yhdistykseltä parane pian -toivotukset.
Toivotus oli puettu kortin ja pullon valeasuun. |