Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
     

Vihdoinkin

KAAKONKULMASTA KAHVATTIIN KULTAAKIN

Vihdoinkin!, huusi puheenjohtaja kun näki viralliset ammuntatulokset. Rauhanturvaajaliiton vuotuisia ammuntakilpailuja on järjestetty jo 15 vuoden ajan ja viimeinkin Pirkanmaa sai kotiin tuotavaksi muutakin kuin kokemusta ja pölyiset vaatteet.

Tämän vuoden kilpailun järjesti Kymenlaakson Sinibaretit Haminassa Lupinmäen ampumaradoilla. Kaikkiaan osallistujia oli yli 160 ja falling plates –joukkueitakin 35.  PirmRT:n yksilöt onnistuivat henkilökohtaisissa ammunnoissa, sillä kolmanneksi parhaan kilpatuloksen ampui Janne Pöllänen 189 pisteellä. Yhdistykset kilpailivat myös joukkueina, ja ykköstilan nappasi Pirkanmaan Rauhanturvaajien kolmehenkinen ryhmä. Joukkueen muodostivat Marko Hietakorpi, Petri Lammi ja Seppo Luiro.

Sunnuntaina kisailtu falling plates taasen palautti pirkanmaalaiset maanpinnalle, sillä sijoituimme kilpailussa totutusti kestikastiin. Voiton todella kovatasoisessa kilpailussa otti Vammala peitoten finaalissa Kankaanpään.


Kosovon käivärä Janne Pöllänen ampui itsensä pronssille.


Iloinen PirmRT:n osallistujajoukko miettii tosissaan, että pitäisiköhän falling platesia joskus oikein harjoitella.