|
FASUVELVI NIINIKYLÄSSÄ
Joukko
reservin rauhanturvaajia osallistui rentoon
pööpöilyyn Niinisalon maastossa.
Kyseessä oli ”rauhanturvaajille kohdennettu
kertausharjoitus raittiissa ilmapiirissä” tai
vielä yksinkertaisemmin muotoiltuna FasuVelvi.
Faitterin
perustaitojen harjoittamiseksi koulutusrasteilla käytiin
läpi esimerkiksi pihvien ja makkaroiden syönti.
Osajoukko puolestaan veresti taitojaan paikallisten seassa
asutuskeskuspartiossa.
Kaikkiaan liki 40 rauhanveteraania kokoontui Camp Presidenttiin toukokuisena
viikonloppuna - pirkanmaalaisia mukana oli kymmenkunta. Nyt jo
perinteinen miitinki järjestetään
kansainvälisen rauhanturvaajapäivän
viettämiseksi. Taitaa olla jo viides kerta, kun Pressassa
kohdattiin. Jälleen kerran viikonlopun vietto
kiinnosti fasuja eri puolilta Suomea – osa tuli Kimmo
Wirénin tyyräämällä
bussikyydillä Helsingistä, osa motskareilla ja olipa
Vaasan vahvistus paikalle pölähtänyt tutulla
skootterillaan.
|