Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
     
    TAIVAS PALAA

Haukon raikasta syysilmaa, ja samalla ihmettelen kuinka tuollainen möhkäle yleensäkään voi pysyä pystyssä painopisteen ollessa jopa 1,83 metrissä ja kokonaiskorkeus noin  neljä metriä. Onhan se massiivinen näky, kun PASIn päälle sijoitettu Crotale Ng -ilmatorjuntaohjusjärjestelmä on laukaisuvalmiina. Täytyy muistaa, että pelkästään torni painaa jo itsessään n. 5000 kg. Siihen sitten vielä kaikkien metsiemme raskaan sarjan ”mökkiauton”, PASI:n, paino päälle. Toivottavasti Parolannummen korjaamolla on säädetty syöttöä ja ahtopaineita hieman suuremmalle, koska selvää on, että ilman sitä PASI ei oikein metsässä selviä. Toisaalta, kuten esitelmää pitävä kersantti totesi, eipä sitä ampumapaikkaa mäntymetsien ilmasuojasta etsitäkään.

Crotalen tarkoitus kun on, että ampuma säde olisi se 360 astetta. Tämähän on selvää, kun miettii, että laite on suunniteltu tuhoamaan ilmamaaleja eikä vihollisen traktorikalustoa.

Itse olen usein haaveillut lentäjän urasta, mutta n. 1250 m/s kohti kiirehtivä ohjus joka sisältää noin 3000 rautakuulaa, ei vaikuta kovinkaan terveelliseltä. Tosin., enpä minä omaan maahan olisi hyökkäämässäkään.  Eikä sitä kyllä vihulainenkaan 7 kilometriä lähemmäksi pääsisikään kun ohjus ammutaan kohti tulevaa konetta kohti ollessa sen noin 10 kilometrin päässä vaunusta.

Mitäs tämä kaikki sitten maksaa? –No vallan helvetisti!

Pelkän ohjuksen hinta liikkunee kuulemma omakotitalon kieppeillä, tosin siihen kersantti ei suostunut vastaamaan, että sijaitseeko talo Hangossa vai Ivalossa, vai jossain siltä väliltä. Ken tietää, vaan ei kerro. Itse ainakin olin vakuuttunut järjestelmän toimivuudesta, monesta syystä. Ensinnäkin vaunu kun ei koskaan liiku yksin, vaunuja on useita, ja vaunuissa on useita henkilöitä käyttämässä järjestelmää. Minimissään neljä, mutta kahdeksan henkilön kapasiteetista puhuttiin ideaalisena.  Koulutus varusmiehillä kestää vuoden päivät.  




Ressu-päivän vieras



Sisälle kurkattuani totesin myös, että päivitys nykyaikaan on aiheellinen, ottaen huomioon että alkuperäinen järjestelmä kun liikkunee jossain 80-90-luvun taitteessa.  Tämä kuulemma on PV:llä käynnissä parhaillaan.

On lohduttavaa tietää että nykynuorille jotka pelaavat paljon konsoleilla ja tekevät kotiläksynsä tietokoneella on tiedossa tulevaisuudessakin hommia intissä. Useita seuranta- ja tähtäysjärjestelmiä käyttäen, vaatii Crotale varmasti muutakin kuin 70-luvulta tuttua sanaristikoiden täyttökykyä.

Sorppa ukot ja akat. Kaikki yli 23-vuotiaat ilmeisesti voidaan tulevaisuudessa laittaa nostoväkeen, koska meillä ei selvästikään ole enää tarvetta nykyajan ilmapuolustuksessa. Vaikkakin väitän, ja tiedän olevani väärässä, että osun rynkyllä yli 2 machia lentävään lentsikkaan. 

Voin tänäkin yönä nukkua rauhassa tietäen, että tarvittaessa taivaalle saadaan hetkessä melko suuri määrä rautaa tilaa tekemään.

 

Teksti ja kuvat: Teemu ”Zalama” Salonen