Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
    
    RUUDINKÄRYÄ KOMEASSA KEVÄTSÄÄSSÄ

Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry ja MPK:n Pirkanmaan maanpuolustuspiiri Satakunnan lennostoon tukeutuen järjestivät piirinsä toisen ammunnan johtajakurssin huhtikuussa Pirkkalassa. Kuin tilattuna kevät oli järjestänyt itsestään näkymään kauniimman puolensa, sillä kurssilaisia hemmoteltiin upealla säällä.

Lauantaiaamuna 17 kurssilaista ilmoittautuivat Lennoston auditoriossa ja samantien aloitettiin teoriaosuudella. Kurssin sotilassiiven vastuualueen (eli Puolustusvoimien) edustajan luutnantti Mikko Tanttarin alustamana käytiin läpi ammuntoihin liittyvät varomääräykset. Tavoitteena on yhdenmukaistaa reserviläisammuntoja, parantaa turvallisuutta ja muutenkin päivittää tiedot nykypäivää vastaavaksi. Lisäksi Tanttari muistutti meitä "reserviaktivisteja" Pirkkalan radan toiminta- ja käyttötavoista, kun niitä käytetään yhdistyksien ja yhteisöjen ampumavuoroilla. Edelleen ylilyöntejä tapahtuu, vaikka samasta asiasta puhuttiin viime vuoden kurssillakin.

Iltapäivällä pääsimme jo ulkoilmaan itse toiminnan pariin. Lauantai oli varattu rynnäkkökiväärillä suoritettavan koulutusammunnan johtamisen harjoitteisiin. Vuoron perään yksi joukosta sai tehtäväkseen johtaa ammunnan ja muut tekivät niin kuin johtaja käski.
Päivän päätteeksi kasarmilla oli tarjolla iltapalaa ja auditoriossa mahdollisuus tutustua aiheeseen liittyviin videoihin.

Sunnuntaiaamuna teoriaosuudessa keskityttiin pistooliammunnan spekseihin ja pidettiin Maasotakoulun varomääräyskoe, kunnes siirryttiin taas käytännön pariin.
Pistooliammunta vaatii johtajalta selvästi enemmän tarkkavaisuutta, jotta turvallisuus ei vaarantuisi. Muutamat komennotkin poikkeavat kivääriammunnan komennoista.

Kurssilaisia paikalla oli vetovastuuyhdistyksen lisäksi ainakin Tampereen, Juupajoen ja Lavian reserviläisiä sekä TaKoRu:n edustusta. Muonassa, varusteissa ja a-tarvikkeissa tukeuduttiin Satakunnan lennostoon ja ainakin ruoka sai taas kiitosta.
Kaksipäiväisen kurssin lopuksi oli palautteiden annon aika. Niitä käytetään taas pohjana kun ensi vuoden kurssia suunnitellaan.  



Janne Lindroos (oik) johtaa ja kirjurina toimii Matti Vesisenaho



Rynkkyä laulattaa KFOR-turvari Timo Salmela


Kurssia kaitsemassa olivat Ilpo Komulainen, Timo Roivainen ja Mikko Tanttari