Pirkanmaan Rauhanturvaajat ry
 
    


MPK ry:n Nuorten leiripäivillä Padasjoella on aina yhtä hauskaa. Tänä vuonna eivät edes jatkuvat sadekuurot hyytäneet hymyä kurssilaisten suupielistä, sillä tönkkö, taakse poistu, viheltää ja koiravahdin aikainen väijyvuoro ovat iloisia asioita, jos on pakannut reppuunsa rautaisannoksen oikeata asennetta.


Tänä vuonna Nuorten leiripäivät järjestettiin jo 7. kerran. Saapuvilla oli vajaat 30 nuorta pääkaupunkiseudulta, minkä lisäksi kahdeksan virolaispojan osasto tuli tutustumaan Padasjoen henkeen. Torstaista 21.7. sunnuntaihin 24.7. kestäneillä leiripäivillä teinit saivat kokea minkälaista on olla armeijassa. Maastopuku päälle, jako ryhmiin, puolijoukkueteltan pystytys ja sitten rastikoulutukseen, joka piti sisällään niin ensiapua kuin luonnossa selviytymisen perusteitakin.


Kurssin kohokohtia olivat tuttuun tapaan pienoiskivääriammunta ja vuorokauden mittainen maastomarssi, jonka aikana kurssilaiset joutuivat monien haastavien tehtävien eteen.
Kurssin vetovastuun hoitivat hurjalla rutiinillaan Helsingin Sinibaretit, mutta taustatukea tuli niin pirkanmaalaisilta kuin muiltakin reserviläisiltä.



Espoon Reserviläisten Risto Kautto näyttää kuinka pienoiskiväärillä pitää ampua

Katso leirikuvat uudessa ikkunassa


Joen ylitys köysiä pitkin parin repun kera vaatii hieman keskittymistä


Pikapaarit syntyvät kädenkäänteessä parista rangasta ja sadeviitasta


Nuoret pantiin ruotuun, kun tuli lipunlaskun aika

teksti ja kuvat: Mika Vuolle