|
KEVÄTKOKOUS KLUBILLA
Yhdistyksen kevätkokous pidettiin maaliskuun
alussa ravintola Suomalaisella Klubilla. Sääntömääräinen kokous houkutteli liki 30
yhdistyksen jäsentä paikalle. Asialistalla oli viime vuoden toimintakertomuksen
hyväksyminen ja tilit.
Illan istujainen aloitettiin kuitenkin
palkitsemisilla. Neljän jäsenemme rintaan kiinnitettiin Rauhanturvaajaliiton hopeinen
ansiomerkki tunnustuksena yhdistyksen eteen tekemästä työstään. Itse kokousta
puheenjohti Ville Mäntysaari ja sihteerinä toimi Harri Vilkki. Hallituksen esittämään
toimintakertomukseen tehtiin vielä pieniä viilauksia ennen kuin se hyväksyttiin.
Tileistä ja talouspilke silmäkulmassa
menneestä vuodesta kertoi rahurimme Timo Järvinen. Lopuksi tilintarkastajista paikalla
ollut Rauno Sulonen kertoi tilintarkastajien lausunnon. Tilinpäätös on
miinusmerkkinen, joskaan ei huolestuttavasti.
|